Vuorenmaa arvostaa rekrytointikumppanin tuomaa vaivattomuutta ja säästöjä

”Olemme hyödyntäneet Biisonin palveluja monipuolisesti erilaisiin rekrytointeihin jo pidemmän ajan. Biisonin ammattilaiset osaavat käsitellä laajojakin kokonaisuuksia ja kaivaa suurestakin massasta meille olennaisimmat hakijat esiteltäväksi. Tämä helpottaa ja säästää huomattavasti aikaamme, kun esiteltävät hakijat ovat suoraan olleet valintakelpoisia. Lisäksi Biisoni osaa erilaisia hakukanavia hyödyntämällä etsiä hakijoiksi myös passiivisia hakijoita. Tässä korostuu se yhteistyökumppanin tuoma lisäarvo, sillä kanavatuntemuksen kautta varmistuu se, että yrityksen tarpeisiin sopiva henkilö oikeasti löytyy. Olemme itse kokeneet, että satsaus ulkoiseen rekrytoinnin kumppaniin on tuonut meille säästöjä pitkässä juoksussa. Säästämme tällöin omaa aikaamme muihin tehtäviin ja vähennämme ulkoisen kumppanin avulla esimerkiksi virherekrytoinnin riskiä. Olemme olleet tyytyväisiä Biisonin palveluihin niiden tuoman vaivattomuuden ja säästöjen myötä.”

Emilia Vuorenmaa, Vuorenmaa yhtiöiden toimitusjohtaja

Tietoa yrityksestä

Vuorenmaa on valtakunnallinen tekniseen tukkukauppaan ja maahantuontiin erikoistunut perheyritys, jonka ytimessä on luottamus, hyvä palvelu sekä pitkäjänteinen toiminta. Perheyritys on perustettu vuonna 1946.

Tietoa yhteistyöstä

  • Vuorenmaa on hyödyntänyt Biisonin rekrytointipalvelua mm. teknisten myyjien, ostajan ja markkinointi- ja viestintäpäällikön rekrytointeihin.
  • Lisäksi Vuorenmaa on hyödyntänyt Biisonin henkilöstövuokrauspalvelua mm. varastotyöntekijöiden palkkaukseen. Henkilöstövuokrauksella on paikattu määräaikaisia tarpeita henkilöstömuutoksissa.
  • Vuorenmaa on saanut lisäksi apua rekrytointipäätöksen tekoon Biisonin toteuttamilla henkilöarvioinneilla.

Olemme täällä sinua varten