Rekrytoinnin trendit 2024 – Palkka-avoimuutta ja monipuolista rekrytointia
24.11.2023
Vuosi 2024 jatkaa edellisenä vuonna esiin nostettuja rekrytoinnin aiheita, jotka heijastelevat yhteiskunnan muutosta ja työelämän arvojen kehitystä. Biisonilla olemme innoissamme erityisesti palkka-avoimuudesta, syrjimättömyydestä sekä tietysti työnantajamielikuvan kehityksestä, jotka kaikki ovat avainasemassa muuttuvassa työelämässä ja rekrytoinnissa vuonna 2024.
Maailmalla tapahtuvat koettelemukset heijastuvat Suomenkin markkinaan, ja ennustusten mukaan markkinan myllerrykset ja taantuma tulevat vahvasti vaikuttamaan myös vuoteen 2024. Markkinan muutosten vuoksi työvoimaa on paikoitellen enemmän saatavilla, mutta samaan aikaan kokeneet tekijät ovat usein jo työllistettynä. Vuosi 2024 tuokin työnantajalle useita mahdollisuuksia parantaa omaa työnantajamielikuvaansa ja siten houkutella osaajia jopa täysin uusilta aloilta.
Palkka-avoimuus näkyy rekrytoinnissa yhä vahvemmin
Palkka-avoimuus on trendi, joka jatkaa voimistumistaan vuonna 2024. EU:n hyväksymä palkka-avoimuusdirektiivi tulee voimaan viimeistään vuonna 2026, mutta direktiivi vaikuttaa jo nyt työnhakijoiden hakumotivaatioon. Työnhakijat vaativat entistä enemmän avoimuutta palkkaukseen liittyen ja palkkakuilun kaventaminen onkin noussut tärkeäksi teemaksi, jonka takia yrityksiltä odotetaan avoimuutta palkkauksen perusteista. Avoimuus luo luottamusta työntekijöiden ja työnantajien välille sekä auttaa torjumaan epätasa-arvoa.
Kokemuksemme mukaan ilmoittamamme työpaikat saavat huomattavasti enemmän relevantteja työhakemuksia, kun palkka on mainittu jo ilmoituksessa.
Syrjimättömyys rekrytoinnissa luo yritykselle mahdollisuuksia
Työnhakijat kiinnittävät entistä enemmän huomiota syrjimättömyyteen rekrytointiprosessissa. Monimuotoisuus ja inklusiivisuus nousevat keskiöön, kun yritykset pyrkivät rakentamaan monipuolisia tiimejä. Tämä ei ole pelkästään eettinen velvollisuus vaan myös liiketoiminnan vahvuus, sillä monimuotoinen tiimi tuo erilaisia näkökulmia ja ideoita. Markkinan myllerryksen vuoksi liikkeellä on myös monipuolista työvoimaa erilaisilta aloilta. Koemmekin, että avoimuus työnhakijan osaamiseen ja taustaan mahdollistaa työnantajille uudenlaisen osaamisen houkuttelemisen yritykseen.
Työnantajamielikuvan avulla tehokasta rekrytointia
Työnantajamielikuva on edelleen kriittinen tekijä houkuteltaessa lahjakkaita työntekijöitä. Markkinan kiristyessä yritykset joutuvat kilpailemaan osaavasta työvoimasta, jonka vuoksi yritykset pyrkivätkin rakentamaan brändiään vastuullisina työnantajina. Vastuullinen työnantaja on yritys, joka arvostaa avoimuutta, monimuotoisuutta ja syrjimättömyyttä. Tämä ei ole pelkästään markkinointikikka, vaan sitoutuminen näihin arvoihin luo kestävää kilpailuetua. Työnantajamielikuvaa tukevat käytännön toimenpiteet, jotka luovat yrityksen yhteisen kulttuurin ja tavan toimia, kuten hyvä johtaminen, avoin viestintä, henkilöstön koulutukset ja vastuulliset liiketoimintapäätökset.
Rekrytoinnin trendit 2024 korostavat avoimuutta
Vuoden 2024 rekrytoinnin trendit korostavat yhä enemmän avoimuutta, syrjimättömyyttä ja työnantajan sitoutumista työntekijöihin. Nämä tekijät eivät ainoastaan vastaa työntekijöiden odotuksiin, vaan ne myös vahvistavat yritysten kilpailukykyä ja brändiä. Rekrytointiprosessin muuttuessa avoimemmaksi ja objektiivisemmaksi, työelämä voi ottaa suuren askeleen kohti entistä oikeudenmukaisempaa ja inklusiivisempaa tulevaisuutta. Me Biisonilla olemme innoissamme rekrytoinnin kehittymisestä ja annamme kaiken tuen työnantajille muutosten keskellä.
Mikäli kaipaat osaavaa rekrytoinnin kumppania, ota yhteyttä!